Kulttuuriavustusten kehittäminen

Äiti ja kaksi lasta piirtävät taideseinälle.

Tämän artikkelin lukeminen kestää noin 1 minuutti

Arvioinnin tavoite

Arvioinnin pääkysymys oli, onko kaupunki jatkanut kulttuuriavustusten kehittämistä kaupunkistrategian ja kulttuuripalvelukokonaisuuden palvelustrategian mukaisesti. Tätä arvioitiin selvittämällä, onko kaupungin tuen piiriin noussut uusia toimijoita ja taiteenlajeja. Arvioinnissa selvitettiin, onko tavoitetta helsinkiläisten mahdollisuuksista kohdata, kokea, osallistua ja toteuttaa taidetta ja kulttuuria toteutettu kulttuuripalvelukokonaisuuden palvelustrategian mukaisesti. Lisäksi arvioitiin, onko ikääntyneiden kulttuuri- ja taidetoimintaan osallistumista ja harrastamista tuettu talousarvion 2023 mukaisesti.

Johtopäätökset

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala on osittain jatkanut kulttuuriavustusten kehittämistä kaupunkistrategian ja kulttuuripalvelukokonaisuuden palvelustrategian mukaisesti. Esimerkiksi avustuslajit ja arviointiperusteet on päivitetty vuonna 2022. Ikäihmisille tarjottavien kulttuuripalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta on edistetty. Uusien toimijoiden ja taiteenlajien nousemista tuen piiriin ei ole mahdollista arvioida, koska tavoitteita ja käsitteitä ole määritelty kovin tarkasti. Kulttuurin edistäminen -palvelussa on käynnistetty aiheesta sisäistä seurantaa vuonna 2023. Arvioinnissa havaittiin, että kaupunginkanslia myöntää kaupunkilaislähtöiseen toimintaan osin samantyyppisiä avustuksia kuin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala.

Lautakunta toteaa, että

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja kaupunginkanslian tulee

  • selkeyttää kaupunkilaislähtöiseen toimintaan jaettavia avustuksia koskevaa vastuunjakoa.

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kulttuuripalvelukokonaisuudessa tulee

  • määritellä tavoitteet uusien toimijoiden ja taiteenlajien nostamiseksi kaupungin tuen piiriin siten, että tuen kohdentumista uusille toimijoille voidaan seurata.
  • jatkaa vuonna 2023 aloitettua seurantaa uusista hakijoista.
  • tehdä seurannan pohjalta tarvittaessa toimenpiteitä, jotta uusilla hakijoilla on entistä paremmat mahdollisuudet saada avustuksia.

Oliko tämän artikkelin sisältö sinulle hyödyllinen?

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <em> <strong> <cite> <blockquote cite> <code> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <h2 id> <h3 id> <h4 id> <h5 id> <h6 id>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.