Suositusten vaikuttavuuden arviointi
Estimated reading time 1 minute
Arvioinnin tavoite
Arvioinnin pääkysymys oli, mitä vaikutuksia tarkastuslautakunnan vuoden 2015 arviointikertomuksessa esittämillä suosituksilla on ollut. Vaikutuksia arvioitiin selvittämällä, mihin suositusten mukaisiin toimenpiteisiin toimialoilla on ryhdytty, ja mitä vaikutuksia toimenpiteillä on ollut. Vuoden 2015 arviointikertomuksessa käsiteltiin 21 arviointiaihetta ja esitettiin 53 suositusta.
Johtopäätökset
Tarkastuslautakunnan suositusten mukaisiin toimenpiteisiin on lähes aina ryhdytty. Vuoden 2015 arviointikertomuksen suosituksista 92 prosenttia oli sellaisia, että toimialoilla oli ryhdytty joko osittain tai kokonaan suosituksen mukaisiin toimenpiteisiin. Toimenpiteiden vaikutuksia on vaikeampi osoittaa, varsinkin lyhyellä aikavälillä. Myönteisiä vaikutuksia oli arviointiajankohtana havaittavissa 36 prosentissa suosituksista. Useissa arviointiaiheissa suositukset toteutuivat erinomaisesti. Parhaiten toteutuivat suositukset aiheissa ”Innovaatiorahaston tuloksellisuus” ja ”Maahanmuuttajanuorten suomen kielen opetus ammatillisessa koulutuksessa, työkokeilussa ja palkkatukityössä”. Neljä suositusta ei toteutunut. Niistä kahden toteutumista organisaatiouudistus siirsi myöhemmäksi.
Add new comment