Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimi on varautunut häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin pääosin asianmukaisella tavalla, mutta havaintojen perusteella kehitystyötä tulee tehdä tulevaisuudessakin.

Kaupungin päihdepalveluissa on helpotettu huumeriippuvuudesta kärsivien hoitoon pääsyä useilla uudistuksilla, jotka ovat parantaneet opioidikorvaushoitoon ja vieroitushoitoon pääsyä. Uudistusten vaikutuksia muihin päihdepalveluihin pääsyyn ei voitu arvioida, koska uudistuksista on kulunut vain vähän aikaa ja vertailukelpoista tilastotietoa puuttui. Huumeriippuvuudesta kärsivien palveluilla voidaan myös vähentää huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja ja parantaa ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta, mutta tiloista on puutetta.

Pormestarimallin myötä kaupungin kansallinen edunvalvonta on kehittynyt kahden viimeisen strategiakauden aikana.

Vuoden 2021 arviointikertomuksen suosituksista 94 prosentin kohdalla on ryhdytty toimenpiteisiin.

Äitiys- ja lastenneuvolapalveluissa pyritään huomioimaan perheiden yksilölliset tarpeet. Perheet eivät kuitenkaan aina saa erityistä tukea riittävän nopeasti, ja hoidon jatkuvuudessa on parannettavaa.

Vuoden 2020 arviointikertomuksen suosituksista 90 prosentin kohdalla on ryhdytty toimenpiteisiin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on tehty paljon toimenpiteitä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Opiskeluhuollon psykologin palveluihin ei kuitenkaan pääse helposti, ja jatkohoitoon on jonoa.

Kaupunki on pyrkinyt parantamaan aikuisten pääsyä varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluihin esimerkiksi kouluttamalla henkilökuntaa ja avaamalla lisää matalan kynnyksen mielenterveyspalvelun Miepin toimipisteitä. Koulutusten myötä käyttöön otettujen uusien työvälineiden vaikutus ei vielä ole näkynyt asiakkaille nopeampana hoitoon pääsynä.

Tarkastuslautakunnan vuonna 2019 antamat suositukset johtivat useimmiten toimenpiteisiin.

Sitovista toiminnan tavoitteista toteutui 51 prosenttia. Koronapandemian jatkuminen on vaikuttanut etenkin kasvatuksen ja koulutuksen sekä sosiaali- ja terveystoimialan tavoitteiden toteutumattomuuteen.

Kotihoitoa on pyritty kehittämään viime vuosina, mutta useimmat tavoitteet ovat jääneet toteutumatta. Henkilöstöpula on kotihoidon suurin ongelma. Kielellinen yhdenvertaisuus ei toteudu ruotsinkielisen hoitohenkilöstön puutteen vuoksi.

Kaupunki on pyrkinyt edistämään mielenterveyskuntoutujien pääsyä asumispalveluihin muuttamalla Auroran sairaalan kuntoutuspsykiatrian osastoja asumisyksiköiksi ja lisäämällä asumispalveluiden palveluvalikoimaa ostopalveluiden kilpailutuksessa. Jonottajien määrä asumispalveluun ei kuitenkaan ole käytännössä pienentynyt.

Kotihoidossa ja palveluasumisessa on otettu käyttöön päivystystilanteiden opas ja Liikkuva hoitaja -palvelu, mutta niitä ei vielä hyödynnetä täysimääräisesti. Sairaalasta kotiuttamiseen liittyvää yhteistyötä tulisi tiivistää.

Kiireettömään hoitoon pääsy toteutuu terveysasemilla pääasiassa lain mukaisessa määräajassa, mutta ei kuitenkaan Helsingin omien tavoitteiden mukaisesti eikä yhdenvertaisella tavalla.

Terveydenhuollon sähköiset asiointipalvelut ovat laadukkaita, mutta kaikki kuntalaiset eivät pysty käyttämään niitä. Siksi perinteisten palvelukanavien käyttö tulee mahdollistaa tulevaisuudessakin.

Helsingin kaupungin suun terveydenhuolto on laadukasta, mutta hoitoon pääsy on ollut vaikeaa erityisesti yhteydensaannin ongelmien ja kiireettömien aikojen puutteen vuoksi.

Perhekeskusmalli on lisännyt eri ammattilaisten välistä yhteistyötä tavoitteiden mukaisesti. Perhekeskustyö on vasta alussa useilla Helsingin alueilla ja kehittämistarpeita on edelleen.

Kaupungin tulisi järjestää lasten ja nuorten lieviä ja keskivaikeita mielenterveysongelmia arvioiva ja hoitava yksikkö, sillä matalan kynnyksen palveluissa ei kyetä hoitamaan kaikkia, eivätkä useat ongelmat edellytä erikoissairaanhoitoa.

Lasten ja nuorten kuntoutuspalveluissa toiminta- ja puheterapiaa ei ole riittävästi. Kaupungilta puuttuu neuropsykologisen kuntoutuksen asiantuntemus.

Toimenpideohjelman toimenpiteitä on toteutettu, mutta ylipainoisten määrä kasvaa.

Saattohoito on laadukasta varsinkin vaativalla erityistasolla (HYKS) ja erityistasolla Suursuon sairaalassa ja kotisairaalassa, mutta perustason hoidossa osaaminen ja edellytykset vielä vaihtelevat.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden mittaaminen on vasta alkamassa.

Hoitotakuu toteutuu, mutta erityisesti itäisen Helsingin terveysasemilla jonot ovat pitkiä.

Kiire on heikentänyt palvelun laatua. Ympärivuorokautisen hoidon arviointiprosessi kestää kauan.

Palveluiden saatavuutta ja riittävyyttä on parannettu, mutta asumispalvelujen hoitoketju ei ole sujuva.

Hyvinvointitavoitteiden seurantaa tulee kehittää.

Ensihoito on tuloksellista kasvaneesta tehtävämäärästä huolimatta.

Nuoren mahdollisen moniongelmaisuuden vuoksi oikeaa palvelua tai hoitopaikkaa voi olla vaikea löytää.

Terveyserot ovat sairastavuusindeksillä mitaten hieman tasoittuneet peruspiireittäin vuosina 2009–2011, mutta pidemmällä aikavälillä väestöryhmittäinen ja alueellinen eriytyminen on Helsingissä kuitenkin voimistunut.

Kaupunki seuraa lakisääteisesti hoitoon pääsyä, mutta hoidon tehokkuuden ja vaikuttavuuden seurantaa ei juurikaan tehdä.

Menetelmät varhaisen tuen tunnistamiselle ovat riittävät. Ongelmana on, että varhaiselle puuttumiselle ei ole aina mahdollisuuksia.

Yhteistyö lastensuojelun ja lasten ja nuorten peruspalvelujen välillä ei ole kaikilta osin riittävää.

Uudistukselle asetetut tavoitteet saavutettiin melko hyvin.

Muistisairaat tarvitsevat erityisesti muistisairaille suunnattuja, muunneltavia palveluasumisen vaihtoehtoja ja ympärivuorokautista hoitoa sairautensa eri vaiheissa.