Kaupunginkanslia

Konsernille asetetut tavoitteet

Tytäryhteisöille asetetaan tavoitteita omistajastrategioissa. Tavoitteiden toteutumista on kuitenkin vaikeaa arvioida tavoitteiden epämääräisen asettamisen vuoksi.
Lue lisää konsernille asetetuista tavoitteista ›

Kaupungin talous

Vuosi 2023 oli ensimmäinen, jolloin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen menot ja tulot eivät enää ole osa kaupungin itse rahoittamaa taloutta. Rakenneuudistus ei juurikaan vaikuttanut Helsingin kaupungin talouden tilaan tunnusluvuilla mitattuna.
Lue lisää kaupungin taloudesta ›

Hiilineutraali Satama -tavoitteen toteutuminen

Helsingin Sataman aluspäästöjen päästövähennystavoite saavutetaan melko varmasti vuonna 2030. Raskaan liikenteen ja työkoneiden päästöt eivät ole vielä merkittävästi vähentyneet.
Lue lisää Sataman hiilineutraalisuustavoitteen toteutumisesta ›

Kulttuuriavustusten kehittäminen

Kulttuuriavustuksia on osittain kehitetty kaupunkistrategian ja kulttuuripalvelukoko-naisuuden palvelustrategian mukaisesti, mutta uusien toimijoiden tai taiteenlajien nousemista avustusten piiriin ei ole ollut mahdollista seurata.
Lue lisää kulttuuriavustusten kehittämisestä ›

Kaupunkiuudistuksen eteneminen

Kaupunkiuudistus on vasta alussa, ja toistaiseksi alueilla on toteutettu melko pieniä toimenpiteitä. Kaupunkiuudistuksen tavoitteita on kuitenkin pyritty edistämään.
Lue lisää kaupunkiuudistuksen etenemisestä ›

Henkilöstö- ja palkkahallintojärjestelmä Sarastian käyttöönotto

Henkilöstö- ja palkkahallintojärjestelmä Sarastian käyttöönotossa epäonnistuttiin usealla eri osa-alueella. Puutteita oli johtamisessa, toimintamalleissa, osaamisessa ja järjestelmän suorituskyvyssä. Käyttöönottoon ja erityisesti muutoksen johtamiseen ei panostettu riittävästi.
Lue lisää Sarastian käyttöönotosta ›

Konsernille asetetut tavoitteet

Kaupunginvaltuusto ei ole enää vuoden 2022 talousarviosta lähtien asettanut tavoitteita kaupunkikonsernin tytäryhteisöille. Käytännössä päätösvalta tavoitteiden asettamisesta on delegoitu kaupunginhallitukselle 1.3.2023 hyväksytyssä konserniohjeessa. Tarkastuslautakunta katsoo, että ainakin merkittävimmillä tytäryhteisöillä tulisi olla kaupunginvaltuustolle raportoitavia tavoitteita.
Lue lisää konsernin tavoitteiden asettamisesta ›

Henkilöstön työhyvinvointi sekä pito- ja vetovoima varhaiskasvatuksessa

Kaupunkistrategian mukaan varhaiskasvatuksessa tulee parantaa työoloja ja henkilöstön saatavuutta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on tehnyt paljon toimenpiteitä, mutta henkilöstön työhyvinvointi sekä pito- ja vetovoima ovat heikentyneet vaikean henkilöstöpulan takia.
Lue lisää henkilöstön työhyvinvoinnista ja pito- ja vetovoimasta varhaiskasvatuksessa ›

Turvallisuus kaupungin eri osissa

Nuorten rikokset ovat pysyneet määrällisesti melko samalla tasolla viime vuosien aikana. Nuorten tekemät henkilöihin kohdistuvat vakavat rikokset ovat kuitenkin kasvussa. Toisaalta häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa koskevissa poliisin hälytystehtävissä on ollut selkeää laskua.
Lue lisää turvallisuudesta kaupungin eri osissa ›

Kestävien liikennemuotojen edistäminen

Kestävien liikennemuotojen kulkumuoto-osuus ei ole kasvanut. Kävelyn edistäminen on vielä hyvin alkuvaiheessa ja toimii niukoilla resursseilla.
Lue lisää kestävien liikennemuotojen edistämisestä ›

Autoilun, kävelyn ja logistiikan sujuvoittaminen Helsingin keskustassa

Kaupunki on toteuttanut lukuisia kaupunkistrategiaan ja eri ohjelmiin kirjattuja kävelyn, autoilun ja logistiikan sujuvoittamiseen liittyviä toimenpiteitä, mutta merkittäviä vaikutuksia ei vielä ole havaittavissa.
Lue lisää autoilun, kävelyn ja logistiikan sujuvoittamisesta Helsingin keskustassa ›

Kaupungin talous

Kaupungin talous oli vakaalla pohjalla, vaikka lainakanta kasvoi hieman. Vuoden 2023 alusta toteutunut sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen siirtyminen valtion rahoitettavaksi muuttaa rahoituspohjaa merkittävästi.
Lue lisää taloudesta ›

Henkilöstön työhyvinvointi sekä pito- ja vetovoima seniorikeskuksissa

Seniorikeskukset ovat pyrkineet parantamaan henkilöstön työhyvinvointia sekä pito- ja vetovoimaa, mutta mittareiden perusteella kehitystyötä riittää vielä tulevaisuudessakin.
Lue lisää henkilöstön työhyvinvoinnista ja pito- ja vetovoimasta seniorikeskuksissa ›

Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Sitovista toiminnan tavoitteista toteutui 51 prosenttia. Koronapandemian jatkuminen on vaikuttanut etenkin kasvatuksen ja koulutuksen sekä sosiaali- ja terveystoimialan tavoitteiden toteutumattomuuteen.
Lue lisää vuoden 2021 sitovien tavoitteiden toteutumisesta ›

Kaupungin digitaalinen turvallisuus

Kaupunki on varautunut digiturvallisuusriskeihin, mutta varautumista on edelleen tarve parantaa. Esimerkiksi digitaalisen turvallisuuden organisoinnissa on vielä kehitettävää.
Lue lisää kaupungin digitaalisesta turvallisuudesta ›

Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vuokralaisdemokratian toteutuminen

Asukkailla ei ole Hekassa päätösvaltaa kaikissa yhteishallintolain edellyttämissä asioissa. Toisaalta Hekan vuokralaisdemokratiassa on lisäelementtejä, joita laki ei edellytä. Asukasaktiivit ovat tyytymättömiä asukkaiden tosiasiallisiin vaikutusmahdollisuuksiin.
Lue lisää Hekan vuokralaisdemokratian toteutumisesta ›

Kaupungin talous

Kaupungin talous on edelleen vakaalla pohjalla, vaikka käyttömenojen kasvu ei ole pysynyt kaupunkistrategian määrittelemissä rajoissa. Lainakantaa on onnistuttu vähentämään strategian mukaisesti samaan aikaan, kun investointimenot ovat olleet korkealla tasolla.
Lue lisää taloudesta ›

Yritysmyönteisyys ja yhteistyö yritysten kanssa

Kaupunginkanslian elinkeino-osaston vastuulla olevat yritysmyönteisyyden toimenpiteet ovat pääosin onnistuneet hyvin. Tulevaisuudessa yritysmyönteisyyden ja yritysyhteistyön kehittäminen vaatii panostuksia koko kaupunkiorganisaatiolta ja erityisesti elinkeino-osastolta.
Lue lisää yritysmyönteisyydestä ja yhteistyöstä yritysten kanssa ›

Ympäristöpoliittisten tavoitteiden toteutuminen hankinnoissa

Helsingin kaupungin hankinnoissa ei ole onnistuttu täysin saavuttamaan kaupunginvaltuuston vuonna 2012 asettamia ympäristöpoliittisia tavoitteita. Vaikka useissa ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankinnoissa ympäristökriteereitä on asetettu aiemminkin, laajemmin kehittämistä on alettu tehdä vasta viime vuosina Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman myötä.
Lue lisää ympäristöpoliittisten tavoitteiden toteutumisesta hankinnoissa ›

Merellinen Helsinki

Kaupunkistrategian tavoitteita on edistetty valtuustokaudella. Merellisen strategian alkuvuosille aikataulutetuista toimenpiteistä jo puolet on toteutunut joko täysin tai pääosin.
Lue lisää merellisen Helsingin arvioinnista ›

Toimitilayhtiöiden omistajaohjaus

Toimitilayhtiöiden omistajaohjaus on järjestetty pääosin tarkoituksenmukaisesti. Arvioinnissa havaittiin kuitenkin konserniohjeen täydentämistarpeita.
Lue lisää toimitilayhtiöiden omistajaohjauksesta ›

Nuorten vaikuttamismahdollisuuksien toteutuminen

Nuorten vaikuttamiseen ja osallistumiseen kasvamista voidaan parhaiten tukea kouluissa. Tämä vaatii kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteistyön tiivistämistä.
Lue lisää nuorten vaikuttamismahdollisuuksien arvioinnista ›

Esteettömyyslinjausten toteutuminen

Rakennetun ympäristön esteettömyyttä on edistetty aktiivisesti 2010-luvulla, mutta yhteistyön lisäämiselle vammaisyhdistysten kanssa on yhä tarvetta. Rakennetun ympäristön esteettömyyden toteutuminen suunnitelmien mukaisena tulisi varmistaa.
Lue lisää esteettömyyslinjausten toteutumisesta ›

Kaupunginkanslian, pormestarin ja apulaispormestareiden toimialoille antama ohjaus

Uuden johtamisjärjestelmän ja toimialamallin myötä kaupunkikokonaisuuden ohjattavuus on parantunut. Ohjauksesta on kuitenkin samalla tullut hajanaisempaa, ja on syntynyt epäselvyyttä siitä, kuka ohjaa mitäkin asiaa.
Lue lisää johtamisjärjestelmäuudistuksen arvioinnista ›

Digitaalisten asiointipalvelujen laatu

Helsingin digitaalisten asiointipalvelujen laatu on pääosin hyvä, kun sitä verrataan valtakunnalliseen digitaalisten asiointipalvelujen laatukriteeristöön. Palvelujen löydettävyydessä ja sujuvuudessa on kuitenkin kehitettävää.
Lue lisää digitaalisten asiointipalvelujen arvioinnista ›

Palkitsemisen yhdenmukaisuus ja tasa-arvoisuus

Kaupunki pyrkii yhdenmukaiseen ja tasa-arvoiseen palkitsemiseen. Henkilöstötietojärjestelmät eivät tue palkitsemisen seurantaa.
Lue lisää palkitsemisen arvioinnista ›

Tavoitteiden asettaminen tytäryhteisöille ja niiden johdolle

Tytäryhteisöjen tavoitteet tukevat kaupungin tavoitteita. Omistajastrategioiden valmistelu on viivästynyt.
Lue lisää tavoitteiden asettamisesta tytäryhteisöille ›

Ulkomaisten investointien, yritysten ja osaajien houkuttelu

Helsinki houkuttelee ulkomaisia investointeja. Osaajien houkuttelu on laajamittaisemmin vasta käynnistymässä.
Lue lisää ulkomaisten investointien, yritysten ja osaajien houkuttelusta ›

Henkilöstön työhyvinvointi ja sairauspoissaolojen hallinta

Henkilöstön työhyvinvointi on pääosin parantunut. Kannustimien luominen osatyökykyisten työllistämiseksi parantaisi sairauspoissaolojen hallintaa.

Toimitilojen käytön tehostaminen

Kokonaistoimitilojen määrä on kasvanut strategiakaudella, vaikka tilankäyttöä palveluissa on tehostettu.

Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistajaohjaus

Hekan omistajaohjaus on ollut tarkoituksenmukaista. Esteellisyyssääntelyn tiukentuminen tulee kuitenkin ottaa huomioon omistajaohjauksessa.

Asunnottomuuden vähentäminen

Asunnottomuusohjelmia on toteutettu ja pitkäaikaisasunnottomuutta on saatu vähennettyä, mutta asunnottomuus kokonaisuutena on kasvanut ja muuttanut muotoaan.

Tavoitteena Suomen yritysmyönteisin kaupunki

Yritysmyönteisyyttä tukevista strategian toimenpiteistä pääosa on toteutettu. Yritysmyönteisyydessä on kuitenkin parannettavaa.

Suurten investointien hallinta

Rakennushankkeiden kustannukset ylittyvät melko harvoin, aikataulut useammin.

Asuntotonttien alennettujen vuokrien taloudelliset vaikutukset

Asuntotonttien maanvuokran määrittelyperiaatteiden läpinäkyvyyttä tulee parantaa. Arvioinnin perusteella alennettujen tonttivuokrien muodossa annettavan tuen suuruusluokka on 40 miljoonaa euroa vuodessa.